lauantai 4. huhtikuuta 2015

Lanka-lauantain aamuna






En muista mistä tämä ajatus oikein tuli, mutta viime viikolla päähäni pälkähti, että jonain pääsiäisloman aamuna haluan tehdä meille Eggs Benedict -leivät. Se aamu oli tänään, Olin katsellut netistä ohjeita ja lueskelin vielä illalla sängyssä uppomunan keitosta, sillä en ole sitä kokeillut koskaan aiemmin. Ja kyllähän se hieman haastavalta tuntui ensialkuun, mutta ihan kelpoja munia sain sitten kuitenkin aikaan! Monessa ohjeessa keittoajaksi mainittiin 4 minuuttia, ja se on melko passeli, joskin hieman lyhyempikin aika riittäisi. Riippuu tietenkin kuinka löysiä munia haluaa.

Lisukkeeksi tein hollandaise -kastikkeen (ihan pussista), pekonia ja pannulla kuullotettua tuoretta pinaattia. Leivän tein siis niin, että kun munat oli osa jo keitetty (nehän siis kannattaa keittää yksitellen), pekoni paistettu ja kastike viittä vaille valmis, laitoin leivät paahtimeen ja pinaatin pannulle. Paahtuneelle leivälle laitoin muutaman lusikallisen kastiketta, siihen päälle pinaattia, pekonia, munan (jota hieman rikoin että keltuainen valui ulos) ja päälle vielä kastiketta. Ja täytyy kyllä sanoa, että siinä oli todella maukas aamupala! Tätä täytyy tehdä toistekin.

Mukavaa lanka-lauantaita! Harmi kun aurinko ei paista, olisi mukavampi ulkoilusää. No, sisähommiakin piisaa, nimittäin lupasin tehdä kummityttöni huomisille synttäreille sateenkaari-kakun! :)  Mitä suunnitelmia teillä on?

Laura

p.s. Perustimme facebookiin pienen yhteisön Kaakokulman blogit, josta näet helposti alueen bloggaajien uusimmat päivitykset! Käy tykkäämässä! :) Raparperin alla löytyy myös facebookista, tästä sinne. :)

8 kommenttia:

  1. Oi, oi miten herkullinen aamiainen teillä on ollut! Tuota olisi kiva itsekin kokeilla. Me tultiin juuri kaupasta ja vietiin tyttö poikakaverinsa kanssa junalle. Menevät poikakaverin perheen ja perhetuttujen kanssa mökkeilemään yön yli. Kohta saadaan iltapäiväksi pieniä pääsiäisvieraita ♥ Mukavaa Lankalauantaita Teille, Laura ♥ Ps. Sateenkaarikakku kuullostaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi hyvää ja loppujen lopuksi ihan helppoakin. :) Vierailut on aina tosi kivoja jotenkin, aina niitä odottaa näissä juhlapyhissä! :)

      Sateenkaarikakun tein viime syksynä lasten synttäreille, sieltä kummityttö oli sen bongannut. Nyt se odottelee jääkaapissa koristelua. Siitä tulee vähän erilainen kuin mitä lokakuussa oli.. :)

      Poista
  2. Miten herkku aamiainen :P joskus on kiva tehdä "arjesta" vähän luksusta!

    VastaaPoista
  3. Mä niin en ymmärrä ihmisiä, jotka syö raakaa kanamunaa :D Yyyyh! Muuten kyllä oikein hyvän näköinen aamupala!

    Me päätettiin huomenna uhmata säätä ja grillata, kun saadaan vieraita kylään. Mies kovasti lupaili aamulla aloittaa myös pihakaluston tekemisen (joo-o, se on päättänyt tehdä ne itse alusta loppuun!! Joku päähänpisto taas.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toi nyt raaka ole, vähän löysä vaan.. ;)

      Me avattiin grillikausi tänään kun vähän extempore mentiinkin syömään ystäväperheen luokse. Todella mukava ilta ja kyllä se grillattu pihvi vaan maistui taas hyvälle! :)

      Laitappa sitten kuvia kalustosta! Varmasti tulee hieno! :)

      Poista
  4. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne :)

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!