tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pihahommia







Nyt tuolla kyllä hellitään semmoisella kevätkelillä ettei paremmasta väliä! Oltiinkin aamupäivällä pikkusiskon kanssa ulkona, vähän haravointia, hiekkalaatikkoleikkejä ja sen semmoista.

Kasasin myös itselleni "köyhänmiehen ruukutuspöydän" kahdesta perunalaatikosta ja vanhasta komeron ovesta. Tuohon ei oikein mitään kiinteää ole voinut rakentaa, sillä puutarhavajassani on liukuovi ja muutenkin tuo on ehkä vähän huono kohta kiinteälle ruukutuspaikalle. Mutta tuon kasasin ehkä minuutissa (suurin homma oli hakea tavarat varastosta) ja yhtä nopeasti sen siitä kasaa poiskin kun tarvii.

Hetihän sitä piti testata, tai jos totta puhutaan niin tarpeeseenhan sen kyhäsinkin. :D Viime torstaina jo kävin ostamassa Viherpeukaloilta orvokkeja ja nyt oli kyllä jo korkea aika laittaa kukat ruukkuihin.

Vielä on aikalailla pihalla rapsuttelua edessä ja mm. yksi omenapuu pitäisi kaataa kokonaan, kun se on viime talven aikana kaatunut osittain kukkapenkin päälle. Ehkä tuota kuvassa näkyvääkin omenapuuta (ja kaikkia muitakin) pitäisi vähän karsia, vai mitä luulette.. ;) Torstaille vähän kaavailin pienimuotoisia pihatalkoita jo.

Mutta nyt täytyy kyllä hilpaista takaisin ulos nauttimaan tuosta auringosta! Tramppiskin kasattiin viikonloppuna ja kummasti lapset viihtyy taas uudella innolla ulkona. :)

Laura

edit: Vinkki vinkkinen: Nova melinan blogissa on ihana arvonta!


6 kommenttia:

  1. Voihan kevät, teillä vihertää! Täällä vihertää kateudesta pohojosen tyttö Oulusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä juu pikkusen jo vihertää! Ainakin kukkaruukuissa... ;) Kyllä se vihreä kevät on pian siellä teilläkin! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! <3 Mä oon niiiiin heikkona kaikkiin vanhoihin piharakennuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Meiltä noita vanhoja piharakennuksia löytyy! :D

      Poista
  3. Teillä on niin maalaisidylliä siellä, ihanaa!!! <3 Ja nuo orvokit, joita lähden pikimiten ens viikon alussa metsästämään :) Kiitos eilisestä, oli mukavata, aika loppui kesken kyllä :D Mukavata torstai päivää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitäpä täällä, kyllä mä haluisin esim. kanoja sitä idylliä lisäämään, mutta vielä en ole miestä saanut innostumaan.. ;) Aika tosiaan loppui kesken, meidän pitäis varmaan joskus ottaa semmonen bloggareiden viikonloppureissu, jos sillon olis tarpeeksi aikaa! :D

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!