lauantai 31. joulukuuta 2016

bloggausvuosi 2016









Olen tänä vuonna ollut melko "huono" bloggari. Mitä pidemmälle vuosi on edennyt, sitä vähemmän olen siitä huonoa omaatuntoa potenut. Koko vuodelta on postauksia kertynyt vain 18, kun edellisenä vuonna niitä oli peräti 70. Elo- ja syyskuussa en ole saanut tehtyä postauksen postausta ja se tietysti johtuu varmasti hyvin pitkälti siitä, että työt ja (lasten) harrastuksen alkoivat silloin ja kiireinen arki löi vasten kasvoja kuin märkä rätti. Mutta eipä nuo koko vuoden vähäistä bloggaamista selitä, ei millään. Enkä oikein osaa selittää itsekään. Ehkä isoksi osaksi on kyse saamattomuudesta, kiireiden lisäksi. Olen myös miettinyt, että vaikka järkkäri on ihan tosi kiva, niin eipä sitä tule kannettua mukana ja näin ollen kuvaaminen jää lähinnä kännykän varaan, josta sitten kuvat on helppo siirtää instaan, joka taas puolestaan kai on korvannut "bloggaamistarpeeni" tarpeeksi. Höh.

Nyt blogin uudenvuoden "lupauksena" koitankin ensi vuonna saada edes pari postausta kuukaudessa aikaiseksi. Ei pidä lähteä liian isosti soitellen sotaan. :D Mutta tuokin olisi ihan mukava kohennus tähän vuoteen. En halua nimittäin tästä luopuakaan, mutta toisaalta välillä olen miettinyt onko tässä järkeä kun takaraivossa on tykyttänyt "syyllisyys" blogimaailman laiminlyömisestä. (Nimittäin jos en ole omaani päivittänyt, niin enpä ole juuri muuallakaan vieraillut... :/ ) Mutta tosiaan, tämä on hauska harrastus ja syyllisyttää siitä on turha kantaa, mikäli joskus olisikin enemmän hiljaiseloa. Siksipä maltillinen aktivoitumisajatus. :) Jospa vallan kalenteriin merkkaisi itselle bloggauspäivät, nyt kun tänään juuri Korson aseman puodista itselleni uuden Happy plannerin tilasin. :) Muutamia postausideoitakin on jo päässä, jospa niitäkin sinne sitten ylös kirjaisi. Tämä mun muistini kun sattuu olemaan vähän heikko tällä hetkellä....

Ajatuksena oli laittaa tähän postaukseen kuvia vuoden varrelta, mutta nyt taidankin tyytyä muutamaan otokseen joulun ajalta. Ehkäpä saan lähipäivinä tehtyä postauksen viime vuodesta kokonaisuutena? Ei paineita tästäkään.... ;)

Nyt nousen tästä koneelta, jonka ääressä olen tämän päivän toistaiseksi viettänyt opiskelujuttujen, happyplanner-googlettelun ja nyt vielä tämän postauksen parissa. Ei meillä mitään ihmeellisiä uudenvuodensuunnitelmia ole, mutta pikkuisen voisi kuitenkin nurkkia oikoa, laittaa nakkeja ja perunasalaattia pöytään, ampua nuo muutamat raketit mitä meillä on ja ehkä valaa tinaakin, who knows? :)


Ihanaa vuoden vaihdetta ja onnea kaikille tulevaan vuoteen! <3

Laura

6 kommenttia:

  1. Ihania joulukuvia <3
    Mun täytyy tunnustaa, että itselläkin on bloggailu hiipunut kiireisen arjen ja instan myötä. Usein on ajatus, että tästä bloggaan ja haluan kirjoittaa, mutta kun sitä ei heti ehdi naputtelemaan niin se jää... Olis ehkä liian rohkea uudenvuoden lupaus luvata päivittää blogia yhtä usein kuin instaa :D Se vaan on niin nopea ja vaivaton :P

    Ihanaa ja oikein onnellista vuotta 2017 sinulle Laura! <3 Nähdään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika! <3

      Joo, mä varmaan bloggaisin useammin, jos sen vois tehdä kännykällä ja yhtä helposti kuin mitä esim. insta on. ;D Mulla on muuten sama, että jos ei ehdi kirjoittelemaan silloin kun asia on mielessä niin se jää. Huomasin tuossa kun viime vuoden kuvia katselin, että siellä on semmoisia kuvia, mistä olen ajatellut blogata mutta koska en ole heti sitä tehnyt niin asia on tuntunut jo ns. vanhentuneelta. Tämä kun on vähän semmonen päiväkirja, tai vähän niinkun insta, että "mitä tapahtuu nyt" (tai täällä ehkä, et mitä on tapahtunut parin päivän sisällä).

      Ihanaa vuotta 2017 myös sinulle, Marika! <3 Nähdään! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia teidän joulusta <3 Älä pode huonoa omaatuntoa, muista että itsellesihän sä tätä kuitenkin teet. Ei ole kyseessä työ, jota joku arvostelee aktiivisuuden vuoksi. Vaan kuten sanoit, harrastus. Ja harrastuksen kuuluu olla mieluisaa. Itse sain viime vuonna nimenomaan iskostettua itselleni, että en enää pode huonoa omaatuntoa blogista koko ajan. Toisinaan tulee kirjoiteltua enemmän, toisinaan vähemmän. Anna siihen itsellesi lupa <3 Itse olen toisaalta päätynyt myös siihen tulokseen, että todella usein päivittyvistä blogeista mulla jää nimenomaan suurin osa lukematta, kun ei ehdi koneelle niitä lueskelemaan. Hyvät puolensa kussakin <3 Ihanaa tätä vuotta sinulle ja perheellesi! Toivottavasti nähdään pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä tosiaan huomasin tuossa, että mitä pidemmälle vuosi kului niin sitä vähemmän tunsin paineita enää. Vaikka musta olis tietenkin kiva, että käy porukkaa ja kommentoi (vaikka itsekin olen siinä välillä vähän huono, tunnustetaan), niin loppujen lopuksi teen tätä kuitenkin omaksi päiväkirjaksi (semmoiseksi "kuulumis-päiväkirjaksi", avautumiset sitten kansien väliin ;) ). :)

      Ihanaa uutta vuotta teille myös, nähdään! <3

      Poista
  3. Mä oon huomannut myös, että bloggaaminen on vähentynyt omalla kohdallani. Johtuu ehkä siitä, että luen aika usein blogit puhelimesta, enkä ees avaa tietokonetta päivittäin. Ja kun en avaa, en tosiaan ala puhelimella ees yrittämään mitään... Mua rajoittaa myös se, että en vaan voi aina ihan sillä lailla avautua kuin tahtoisin. Ja moni muukin asia vaikuttaa, mutta no, ei siitä sitten sen enempää... ;) Instassahan mä en ole, joten se ei mun aikaa vie.

    Kiva olis sinusta toki useamminkin kuulla, mutta ihan ymmärrettävää, ettei aina ehdi, ees vaikka haluaiskin. Aikansa kutakin! Sulla on paljon muutakin puuhaa, joten aivan selkeetä on, että ne vie ajankäytössä voiton. Kiva kuitenkin, kun ees joskus tännekin jotain laitat, niin tämmöset "ei-instaa"-ihmisetkin kuulee kuulumisia! =)

    Postaa joskus tosta Happy Plannerista... mua on se vähän kiinnostanut, mutta... en oo saanut kuitenkaan aikaan hommata. Jotenkaan en usko, että sit kuitenkaan jaksaisin sen parissa näpertää, vaikka ajatuksena se on tosi kiva.

    Ihanaa alkanutta vuotta sulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkun tossa Jessicalle kirjoitin, niin mä en juurikaan "avaudu" täällä, enemmän just semmosia kuulumisia ja sen semmoisia. :) Mun mielestä on just ihanan virkistävää lukea sun juttuja, kun usein kirjoitat niin avoimesti. Mut ymmärrän, (ja tiedän, sen mitä sua tunnen ;) ) että haluisit avautua vieläkin avoimemmin, mutta et voi ja se tosiaan voi hyvinkin sitten rajoittaa muutenkin.

      Mä postailen happy plannerista kun pääsen sen kanssa vähän sinuiksi! :) Se odottaa mua tuolla ärrällä, ihan tietoisesti jätin eilen hakematta, koska nyt olis vähän muuuta hommaa (jota en oo saanut vieläkään aloitettua tälle päivälle).. Aloitin sen rinnalle bullet journalin vuoden vaihteessa kun tuntui etten malta oottaa sitä, mutta tosiaan kun oon näitä opiskeluja tehnyt niin se on jäänyt myös aika minimiin.

      Sinulle myös ihanaa vuotta 2017, toivottavasti mekin nähään pian! <3

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!