sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Miniloma

Oh, ihana viikonloppu takana. Vietettiin se miehen kanssa niinkin eksoottisessa etelän kohteessa kuin Helsinki! :) Oli ihana olla ihan jouten, vailla aikatauluja (tai no, oli yksi) ja ilman vaatimuksia. Ei kokkausta, pyykkäystä, vaipanvaihtoa, nukuttamista, siivousta, kitkemistä tai mitään muuta arkista.


Olimme perillä Helsingissä puolen päivän jälkeen. Saimme hotellihuoneen heti (Rivoli Jardin hotel kasarminkadulla, voin suositella!) ja kun olimme saaneet tavarat huoneeseen ja vähän siistiydytty niin lähdettiin Suomenlinnan lautalle. (se ainut aikataulu jonka mukaan yritin mennä) Sinne olikin aikamoinen jono, ei oltu ainoita kuningasidean saaneita! ;D Mutta parinkymmenen minuutin jonotuksen jälkeen päästiin lauttaan ja matkaan. Meren kimmellys. <3



Perillä suunnattiin heti Panimon terassille. Ihana paikka! Käynti vessaankin oli kaunis! :D Siinä juotiin yhdet virvoitusjuomat ja tutkailtiin lautasta ottamaani esitettä. Päätettiin seurata pääreittiä saaren läpi. Niin kauniita rakennuksia ja ihanasti hoidettu saari. (en kyllä itse haluaisi siellä asua, en kestäisi sitä turistien määrää)




Löytyipä yksi kiva leikkipuistokin puiden katveessa. Saaressa olikin paljon lapsiperheitä. (myös paljon polttariporukoita ja muita juhlijoita siihen aikaan kun oltiin eli n.15-19, joten ehkä lasten kanssa ajoittaisin vierailun joko aamupäivään tai viikolle. Ei toki mitään örvellystä ollut, että sinänsä mitään haittaa juhlijoista olisi nyt lapsille ollutkaan. :) )


Kaunista kaunista.





Etsittiin siis koko ajan jotain ihanaa paikkaa pienelle "piknikille" ja vihdoin läheltä uimarantaa sellainen löytyi. Siellä kalliolla vietettiinkin pitkä tovi. (Niin pitkä että huomasin hotellilla rintamuksen ja olkapäiden hieman kärvähtäneen. ;) Silloin kiitin BB-voidetta, ettei kasvoille käynyt samoin!) Mahtavat maisemat ja hyvä fiilis! <3







Paljon olisi ollut kahviloita ja ravintoloita, mutta me päätettiin jättää ne tällä kertaa väliin (sitä Panimoa lukuunottamatta) ja suunnata Kuninkaanportilta vesibussilla mantereelle.
Suomenlinna on kyllä niin ihana paikka, että sitä voi suositella ihan kaikille mukavan kesäpäivän viettoon!





Ihan mahtava viikonloppu, jonka kruunasi lauantai-iltana elämäni ehkä paras burgeri Stone'sissa, yllättävän hyvin nukuttu yö hotellissa (en yleensä osaa oikein nukkua missään muualla kuin kotona..), ihana aamupala valmiissa pöydässä ja kaiken huippuna 3 tuntia Ikeassa ennen kotiinpaluuta! ;)  (suunniteltiin vähän keittiötä ja muitakin sisustusjuttuja katseltiin ja mietittiin. Yllättävän hyvä oli miehenkin turnauskestävyys tuon kolmetuntisen aikana! :) )

Nyt olen väsynyt, mutta onnellinen. :) Lapsilla oli kaikki tietysti mennyt hyvin mummilassa, mitä nyt isompi osasi kertoa ikävöineensä ja pienempi sitten näytti sen nukkumaanmenotilanteessa aikamoisella karjunnalla, mikä nykyään on todella harvinaista. (Siis karjua osaa, mutta ei protestoi nukkumaanmenoa) No, se heille sallittakoon, kyllä minullakin oli jo ikävä. :)

Laura


2 kommenttia:

  1. Oih, niin kauniita kuvia Suomenlinnasta. Sinne pitää vielä päästä tänä kesänä uudestaan :) Perinteeksi on jo muodostunut että siellä käydään heti kesän alussa viettämässä leppoinen päivä ja keräämässä "kesäntuntua". Kesä ei mulla ala ilman Suomenlinnaa! Hyvän näköiset eväät teillä! K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja en tiennytkään että te ootte käyneet siellä jo tänä vuonna! Eväät kyllä maistuivat! Pullo kotoa, mansikat kauppatorilta. <3

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!