sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Päivä Tukholmassa: lapset
















Tukholman reissusta selvitty! Huh, olipa rankkaa mutta silti niin kiva reissu! Rankkaa siitä teki siis lähinnä vain se, ettei laivalla saanut nukuttua ja se kyllä vaikuttaa tämän ikäisen ihmisen päiväänkin.. ;) Kuvia tuli räpsittyä lähes 300 kappaletta, joten jaan näitä juttuja nyt useampaan postaukseen... ;) Tässä postauksessa siis juttua reissusta lapsien kannalta.

Emme ole aiemmin käyneet lasten kanssa risteilyillä ja niinpä jo laivaan saapuminen oli melko jännittävä juttu. Hytti katsastettiin luonnollisesti ensin ja sitten suuntasimmekin heti laivan ylimmälle kannelle ihailemaan kaunista ja kesäistä Helsinkiä. Sinne oli tehty lapsille leikkipaikka jossa viihdyimme jonkin aikaa.
Meillä oli buffet-ruokailut varattu mennen tullen, ja heti laivan lähdettyä menimmekin syömään. Tosi kiva että lapsetkin on huomioitu matalalla buffet-pöydällä, josta pienetkin saavat ihan itse ruoat otettua. Täytyy myös tässä todeta että Siljan Grande Buffet on kyllä todella runsas ja monipuolinen! Ihan kaikkea ei edes ehtisi maistella vaikka haluaisikin.
Ruoan jälkeen suuntasimme Summer centeriin, joka on siis laivan konferenssitila muutettuna leikkipaikaksi. Sieltä löytyy kiipeilypaikka hoplop -tyyliin, "ratsuhevosia", potkutteluautoja, pomppulinna, isoja palikoita, erilaisia pelejä (myös pleikkari-) ja muumitalokin. Kaikenlaista siis! Tässä tilassa oli myös mahdollisuus syödä buffet-aamiainen, ja siellä molemmat aamumme vietimmekin. Oli siellä ilman lapsia matkaaviakin ja yksien pöytänaapurien suusta kuului toisena aamuna että paljon kivempi on katsella lapsia karusellissa kuin aikuisten menoa siellä "oikeassa" buffassa. Mitä lie tarkoittanut.
Illalla vielä kävimme hetken aikaa hyppimässä Muumi-diskossa, ja sen jälkeen olisi ollut vielä jokin koko perheen show, mutta se jäi meiltä väliin kummallakin matkalla. Haimme kahviosta jugurttia iltapalaksi ja kävimme nukkumaan. Vaihtelevalla menestyksellä...(no, onneksi lapset nukkuivat kohtalaisen hyvin sitten kun nukahtivat, mitä nyt pikkusisko tipahti sängystä kaksi kertaa...)

Ruotsi-päivänä otimme bussikuljetuksen Djurgårdenin saarelle Junibackeniin. Bussiliput sai ostettua valmiiksi laivan respasta ja alle 12-vuotiaat lapset pääsivät ilmaiseksi meidän aikuisten kanssa (muistaakseni 1 lapsi/1 aikuinen). Rattaatkin pääsivät bussiin mukaan.

Junibackeniin oli aikamoinen jono, joka onneksi liikkui eteenpäin suht nopeasti. Vaunuja ei - luonnollisesti - saanut viedä sisään, mutta lipunmyynnissä myytiin vaijerilukkoja, joilla vaunut sai lukittua katettuun parkkiin.
ja voi että miten ihana paikka Junibacken olikaan! Ensimmäisessä huoneessa oli kaikenlaisiin ruotsalaisiin satuhahmoihin perustuva maailma, jossa pääsi kurkistamaan mm. Mikko Mallikkaan, Viirun ja Pesosen ja monen monen muun kotiin ja verstaaseen ym. Kaikki oli toteutettu ihanasti ja ainoa miinus koko hommassa oli se, että ihmisiä oli niin paljon ettei kaikkea oikein nähnyt - saati pystynyt kuvaamaan ;) - kunnolla.
Seuraavasta huoneesta pääsi satujunakierrokselle. (jokaisen kuitissa oli aika, jolloin omalle kierrokselleen oli sopivaa saapua, selkeästi näin vähän säännösteltiin jonon pituutta, ettei kaikki olleet jonottamassa samaan aikaan). "Satujuna" voi kuulostaa vähän harhaanjohtavalta, ja varsinkin esikoinen - kohta jo 9-vuotias poika - vähän kuristeli kulmiaan, että ei oikein kiinnostaisi. Mutta se oli siis todellisuudessa semmoinen vaunu, johon sai kertojaäänen kielenkin valittua haluamakseen - myös siis suomeksi. Vaunu kulki välillä yläilmoissa ja kääntyi eri suuntiin. Matkan varrella näimme pienoismalleja mm. Vaahteramäen Eemelin ja Veljeni Leijomamielen sekä muiden Astrid Lindgrenin satujen hahmoista ja maisemista. Aivan ihana kierros, jolle olisi mennyt mieluusti uudelleenkin, mutta valitettavasti vain yksi kierros oli sallittu, eikä kuviakaan saanut ottaa... Välillä kyllä vähän pelotti pienempiä.
Tämän jälkeen saavuttiin Peppi Pitkätossun talolle, jossa kaikki oli kyllä ihan vinksin vonksin. :) Kävimme myös kahvilla alakerran kahviossa, joka oli taas tosi täynnä, mutta onneksi terassilla oli hyvin tilaa. (joskin melko kylmä myös, sillä mereltä tuuli jonkin verran). Pullat olivat valtavia mutta silti melko edullisia ajatellen sitä missä olimme. Muistaakseni tuo lautasen kokoinen korvapuusti maksoi jotain 35 kruunua.
Tämän jälkeen oli vuorossa Muumilaakso, joka oli kyllä myös todella kivasti toteutettu. Ainoa asia mikä siellä ehkä hitusen harmitti oli se, että en kyllä missään ainakaan nähnyt mainintaa siitä, että Muumit on kyllä suomalaisia eikä ruotsalaisia.. ;) Siellä sai leikkiä muumitalossa, pyöriä karusellissa, tutustua uimakoppiin ja liukua mäkeä. Jokin teatteriseityksin siellä olisi ollut, mutta meiltä se jäi väliin.
Muumilaaksosta päästiinkin Junibackenin myymälään, joka oli täynnä aiheeseen liittyviä kirjoja, leluja, sisustusjuttuja, mukeja, vaatteita ym.ym...

Meillä oli bussiin edestakaiset liput, mutta emme malttaneet enää jäädä Junibackeniin pariksi viimeiseksi tunniksi, vaan päätimme kävellä takaisin satamaan. Se oli siinäkin mielessä ihan hyvä, että pikkusisko sai nukkua rattaissa tuon matkan. Esikoinen kyllä meinasi uuvahtaa matkalla, mutta hienosti jaksoi kuitenkin perille saakka. No, ei tosin ollut vaihtoehtoakaan. ;)

Laivalle kun pääsimme niin pienen hytissälepäämishetken jälkeen suuntasimme Symphonyn varsinaiselle "lastenosastolle" pallomerineen ja design kalustoineen. Oli mukava viettää rauhallinen hetki siellä ennen muiden matkaajien saapumista laivaan, sillä leikkipaikka oli melko tyhjä ja näin aika rauhallinen.

Tämmöinen reissu oli lapsinäkökulmasta, Todella kiva, että näin kesällä konferenssikeskus on muutettu lasten keskukseksi, sillä siellä me vietimme melko paljon aikaa muiden lapsiperheiden kesken. Ilman sitä olisi aika laivalla voinut käydä melko pitkäksi perheen pienimmille.

Laura

11 kommenttia:

  1. Kuulostipas tosi kivalta reissulta lasten kannalta! Toi Junibacken oli varmaan ihana paikka!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa, ja Junibacken oli kyllä ihana! Tekis mieli lisätä vielä muutama kuva sieltä lisää... ;D

      Poista
  2. Voi kun kivalta kuulostaa :) matkustaminen on aina rankkaa, varsinkin sellaiset muutaman päivän tiukat puristukset, mutta on se silti ihanaa :) Odotan innolla loppuja postauksia! Toivottavasti pääset huomenna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että pidemmällä reissulla ei ehkä "yritä" niin paljon, vaikkakin kyllä väsymys johtui tällä kertaa ihan unien vähyydestä. Ja on se kuitenkin aina ihana päästä vähän kotiympyröistä, vaikka kuinka aiheuttaisi väsymystä.. ;) Ilmoittelen huomisesta heti kun tiedän! :)

      Poista
  3. Oo, teillä on ollut ihan huippu kesälomareissu! :) Mäkin haluan huvikumpuun ja buffettiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sit vaan reissua varaamaan! :D On kyllä ihanaa istua vaan valmiiseen pöytään ja syödä (liikaa) erilaisia herkkuja....

      Poista
  4. Ollaan reissattu paljon tota Helsinki-Tukholma väliä ja niin tiedän tunteen tuosta ettei saa unta!! :D Mä valvon toisella silmällä laivan kulkua ettei tuu titanicin toistoa vaan..hih... Kiva lomamatka ollu teillä, mukavaa uutta viikkoa myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me jo päätettiin et toiste ei Ruotsiin enää laivalla lähdetä. :D Siis ekan yön jälkeen kun nukuttiin ehkä 2-3 tuntia. ;) Toka yö meni vähän paremmin. Mutta joo, jotenkin se laivalla yöpyminen on kyllä nuorempien ihmisten hommaa, jotenkin sillon parikymppisenä sitä jaksoi ihan muutamallakin tunnilla unta. ;) Eli siinä mielessä mieluummin laivamatkan suuntaa Tallinnaa kohti ja yöpyy sitten siellä perillä. No, saa nyt sitten nähdä kun tosiaan muistin että syyskuussa olenkin jo taas menossa Tukholman risteilylle.

      Poista
  5. Laivalta kannattaa pyytää lisälaidat sänkyyn niin lapset eivät tipahtele :)
    Löysin blogisi ihan sattumalta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, eipä tullut mieleenkään! :D Päiväpeitolla vaan yritettiin pönkätä lasta pysymään sängyssä. ;) hei tosi hauskaa että löysit tänne, pitääkin tulla kurkkaamaan mitä sulle kuuluu, jos blogi löytyy vielä. :)

      Poista
    2. Blogi löytyy yhä :)

      Ja lisälaitojen lisäksi voi infosta pyytää lisätyynyjä/peittoa yms., siivoojat tuovat ne hyttiin valmiiksi :)

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!