lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluvieminen



Kaikkihan rakastaa tuoretta leipää, eikö? Tässä ohje todella helppoon ja to-del-la maistuvaan leipään. Aikaa tämä vie, eli ei kyllä ole mikään pikaohje. Mutta vaivaa tästä ei juurikaan ole. Kyseessä on siis Kattilaleipä, eli No-knead-bread. Ohjeen bongasin kaverin facebook -seinältä, se on alunperin täältä.

Kattilaleipä

7,2dl vehnäjauhoja
2tl suolaa
1/4tl kuivahiivaa
3,6dl vettä

Sekoita kulhossa kuivat aineet ja lisää vesi. 
Sekoita aineet ja jätä kelmun alle huoneenlämpöön 12-18 tunniksi.



Taikinan pitäs nyt kuplia (tai sitten ei, tätäkin olen kuullut). 
Kaada se jauhotetulle alustalle, ja painele siitä ilmat pihalle. Taittele taikina reunoilta keskelle muutamaan otteeseen, samalla voi painella ilmaa pois.


Laita keittiöliina leipäkoriin ja jauhota se. 
Aseta taikina koriin, peittele ja anna kohota vielä 2 tuntia.


Kahden tunnin kuluttua laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen,
ja laita uuniin kattila. Kun uuni on valmis, tipauta taikina kattilaan, laita kansi päälle 
ja kattila uuniin. Ei ole väliä miltä leipä nyt näyttää. 

Paista n.25-30 min. kansi päällä, ota sitten kansi pois ja paista vielä n.15-25 minuuttia, riippuen uunista. Leipä on valmis kun se kumisee kauniisti pohjasta koputtaessa.



Anna leivän jäähtyä hetki ritilällä ja nauti! Samalla vaivalla [jos nyt mistään "vaivasta" voi edes puhua!] tulee kerralla kaksikin leipää, joista toisen voi vaikka viedä ystävälle. :) Itse paketoin leivän paperipussiin, johon ensin leimasin joulutervehdyksen.


Tänään ollaan sitten 3/4 perheestä virallisesti lomalla. Aamulla oltiin kaksin isoveljen kanssa koulun joulujuhlassa. Pikkusisko ja iskä jäi kotiin, koska tyttö on vähän kipeä ja toisaalta ei olisi varmaan jaksanut juhlaa seurata muutenkaan. Minähän tietenkin olisin halunnut koko perheen paikalle, mutta totuus on kuitenkin että parempi tämä oli näin. Yksi kaverikin sanoi, että ei pikkusiskolle vielä tästä jää sillälailla muistojakaan. Totta. :) Mutta olipahan kiva joulujuhla esityksineen ja äidin sydäntä lämmittää ekaluokkalaisen hieno todistuskin! 

Mukavaa lauantaita, täällä alkaa nyt siivoustalkoot! ;)

Laura





 

2 kommenttia:

  1. Oi, namskis! Näyttää TODELLA herkulliselta! Pitäisi rohjeta kokeilemaan joku kerta mutta viimiesin sämpylöidenpaistokokemus vei innostuksen. Niistä tuli niin kovia että muistuttivat lähinnä pingispalloa :D K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän leivän kanssa et voi epäonnistua! Rohkeesti kokeilemaan! :)

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!