Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 27. kesäkuuta 2016
juhannus
Tämmöisiä juhannustunnelmia muun muassa. :) Paljon uintia, syömistä, ja erityisesti hyttysiä vaikka kuvissa ei nyt näykään. ;) Perhettä, sukua, läheisiä. Vähän liian vähän unta. :D
Aika perus. :)
Laura
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
juhannuskuvia
Meillä on ollut tänä vuonna [meille] erilainen juhannus. Siinä mielessä siis, että yleensä ollaan juhannusta vietetty mökillä. Tänä vuonna kuitenkin luvattiin niin surkeaa säätä, että päätettiin jäädä kotiin. Ollaan toki joskus aikaisemminkin aina oltu kotona, mutta kyllä se mökkijuhannus on meille se "tavanomaisempi". Enkä ole ihan varma olisko sääennusteita kannattanut uskoa, mutta eipä tuo mitään, sillä todella mukava juhannus täällä on kuitenkin vietetty!
Perjantai kului ystäväperheen kanssa grillaten ja saunoen, lapset leikkivät ja aikuiset seurustelivat kokkailujen ja syömisen lomassa. Ekaa kertaa myös kokeiltiin lohen loimuttamista (tuon n. 10 vuotta sitten ostetun kotakeittiön mukana tuli loimutuslaudat mutta nyt vasta otettiin ne käyttöön!) ja täytyy sanoa, että taitaa savustaminen jäädä nyt vähemmälle. Todella hyvää siis oli itsetehty loimulohi!
Lauantai meni mukavasti aamupäivän arkisten kotihommien - pyykkäystä, kasvimaan kitkemistä, ruohonleikkuuta you know - jälkeen pienellä kahvilaretkellä Elimäelle Piikaan ja renkiin. Siellä treffattiin pikaisesti myös erästä ystävää joka on paikkakunnalla käymässä. Sieltä ajeltiin miehen veljen luokse [heidän pihallaan kukkii noin mahtavasti ruusuorapihlaja!] syömään ja sen jälkeen kotiin saunomaan.
Tänään meillä kävi ystäväni tyttärensä kanssa ja sain hyvän syyn leipoa. ;) Tällä kertaa marenkinen raparperi-mansikka piiras syntyi ihan omasta päästä, mutta aika hyvää se kieltämättä oli. Nyt tässä vielä suunnittelen istutushommia, mikäli jaksan sohvalta vielä nousta... ;)
Mitenkäs teidän juhannukset on menneet?
Laura
p.s. Jostain syystä blogiin ei pysty kommentoimaan anonyyminä. Ilmeisesti näin on ollut jo jonkin aikaa, enkä yhtään tiedä mistä moinen mahtaa johtua? Koetan vielä tutkailla asiaa, mutta en tiedä onnistunko asiassa... :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














