tiistai 31. toukokuuta 2016

Muistamisien aikaan






Lapsiperheissä tämä aika vuodesta merkitsee paitsi kesälomien alkua (no, ainakin niille lapsille) myös kevätjuhlia. On tarhan, harrastusten, kerhojen, koulun ym. kevätjuhlia ja itsestäni on ainakin mukava muistaa oman lapsen hoitajaa ja opettajaa jollain henkilökohtaisella lahjalla. Mutta siinäpä sitten aina päästään siihen pulmaan, että mitä sille hoitajalle tai opettajalle sitten hommataan? Mielestäni parhaita lahjoja ovat lähinna ns. kulutustavarat, sillä sen open tai hoitajan makua kun ei välttämättä tiedä ja toisaalta yksittäiset kipot ja kupit ovat varmaan hieman...noh, ehkä ärsyttäviäkin kun niitä alkaa kertymään...

Tänä vuonna hommasin tarhan kaikille tädeille yhteisesti ison laatikon pipareita ja paketin luomukahvia, sillä kyllähän he vielä kahvihetkiä tulevat työssään viettämään tämänkin kesän aikana ennen lomiaan. Tytön omalle hoitajalle kun mietin viemistä, niin äitini ehdotti yrttiruukkua. Mielestäni idea oli hyvä, mutta kun lähdin yrttiostoksille, silmiini osuikin tomaatin taimi, jossa oli valmiina jo tomaatteja! Mielestäni tämä oli kiva lahja, varsinkin kun uskon hänen harrastavan ainakin jonkin verran puutarhan hoitoa. :) Korteiksi piirsin ns. värityskuvat, jotka tyttö saa vesiväreillä vielä värittää ennen illan kevätjuhlaa.

Tänään kävin itse aamulla entisen työpaikkani henkilökunnan kahvitilaisuudessa ja sain kiitokseksi työstäni juurikin ruukullisen yrttejä! Niin ihana lahja kyllä ja hauska yhteensattuma että itsekin olin sellaista kaavaillut lahjaksi! :)

Pojan opettajalle on ajatuksissa hommata Rento -saunatuotteita. Itsekin olen niitä käyttänyt ja jotenkin ajatus, että opettaja pääsee rentoutumaan kesällä ansaitulla lomalla tuntuu oikealta.

Minkälaisin asioin olette opettajia ja hoitajia muistaneet aiemmin tai aiotte muistaa tänä vuonna? (jos aiotte siis :) ) Vinkit tulevia vuosia varten ovat tervetulleita! ;)

Laura

lauantai 28. toukokuuta 2016

vierailulla

Heissan hei! Toukokuun viimeisiä päiviä viedään ja täältä tulee toukokuun toka postaus. :D Olen opiskellut, nauttinut ihanista kesäpäivistä, puuhaillut puutarhassa ja kasvimaalla, suunnitellut kaikenlaista ja vähän toteuttanutkin. Kotijutuista kuitenkin toisella kertaa, tämä postaus koskee toista kotia. Nimittäin Sydämellä tehtyä Katjan kotia. :)

Katja kutsui meidät treffeille kotiinsa nauttimaan toukokuun valoisasta illasta viime torstaina. Onkin aikaa kun meidän blogiporukka "sillarit" tai blogimuijat on kokoontuneet. Oli mukava siis tavata kaikkia pitkästä aikaa, vaikka omalta osaltani vierailu oli melko pikainen (vain n. 2 tuntia, kun yleensä meillä aika vierähtää ihan huomaamatta) miehen iltavuoron takia. Piti siis rientää kotiin päästämään anoppi omaansa ja laittamaan lapsia nukkumaan. Pääsin kuitenkin paikalle ja se on pääasia. :)

Katjan ja perheensä koti on kompakti, mutta todella ajatuksella sisustettu, hyvin vaalea ja maalaisromanttinen, täynnä yksityiskohtia, mutta ei ylitsepursuava kuitenkaan. Ja pieniä rouheita yksityiskohtia löytyy sieltä täältä. Erityisesti ihastuin ruokapöydän yllä riippuvaan purkki-kynttelikköön ja terassiin rouheine pöytineen. Katja on myös mummo, vaikka ei ehkä ihan heti uskoisi ja tuo seikka tulee myös sisustuksessa esille.

Kuvat puhukoon puolestaan. :)












Mukana oli myös Marika, HeliJessica ja Krisse. :) Kiitokset kaikille, olipa taas mukavaa syödä, jutella, nauraa ja nauttia! Eiköhän me pian taas nähdä!

Laura

maanantai 2. toukokuuta 2016

ihanasti pihalla!









Eilen oli ihan huippupäivä! Toukokuun ensimmäinen ja niin lämmin että! Meidän perhe vietti koko päivän pihalla. (Esikoinen häippäsi kaverille puolen päivän maissa ja palasi vasta illansuussa kotiin) Tehtiin pihahommia; haravoitiin, poistettiin muutama kanto, harvennettiin sireenipuskaa, kitkettiin, ihasteltiin jo pihalla kukkivia kukkia (mm. sinivuokko) siivottiin koiratarhoja ja pupukoppia...nautittiin auringosta milloin jätskiä syöden, milloin fresitaa juoden. Todella ihana päivä! 

Toukokuu on siis saapunut ja kesä kolkuttelee ovella. Tuo eilinen päivä kyllä sai mielen rentoutumaan ja toisaalta pään täyteen suunnitelmia pihaan liittyen. Viime viikot on olleet aikamoista vuoristorataa kun ensin tuli tieto etten päässytkään opiskelemaan sinne minne hain, ja vähän kaikkea muuta vastaavaa tulevaisuuden suhteen. Nyt kuitenkin taas suunnitelmat vähän alkavat rakentua päässä. Mutta tosiaan, pientä stressiä ollut ilmassa viime viikkoina, mutta eilisen jälkeen mieli on todella virkistynyt ja kevyt. 

Tosiaan poistettiin keskeltä pihaa yksi vanha vaahteran kanto, jonka juurelle pihlaja oli alkanut kasvaa. Nyt siinä on siis tyhjää, joten kävin tänään isäni kanssa ostamassa siihen päärynäpuun! (iskä osti sen mulle :) ) Ostin myös pari jalohortensiaa ja ajattelin semmoista pientä istutusaluetta siihen. Kukkia ja sen sellaista. :)

Nyt onkin ihan huippuviikko ilmojen suhteen tulossa, joten ulkona kyllä malttaa ollakin puuhailemassa. :) Ihanaa viikkoa! 

Laura