Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
torstai 9. heinäkuuta 2015
kukkuu!
Tälläinen kätyrit- tai minion -kakku valmistui eilen 5-vuotiaan tytön synttäreille. (eikä 2-vuotiaan, kuten eilen instassa väitin! :D Meni saman perheen kaksi nuorimmaista tyttöä jostain syystä sekaisin!) 6 munan sokerikakkukpohja (plus toisesta pohjasta tuo minionin pää) ja täytteenä sama kuin viikonlopun rippikakuissa, eli lemon curd ja mansikkatäyte. Koristelu sokerimassaa. Oli kyllä hauska tehdä tätä, joskin ei ihan kauhean helppoa ollut tuon valkoisen täytteen laitto ja se kyllä vähän repesikin takaa, mutta onneksi sain aika hyvin korjattua.
Onkos muilla Kätyrit nyt in? :)
Laura
maanantai 6. heinäkuuta 2015
rippikakku (tai kaksi)
Tein eiliseksi kaksi kakkua nuoren naisen rippijuhliin. Sankarin toivomuksena oli violetti kakku valkoisilla kukilla ja hopeakuulilla. Oli siis aika helppo valita sokerimassapäällysteinen kakku toteutettavaksi. Isot kukat väsäsin viime viikon aikana sokerimassasta itse. Oli tosi hauskaa puuhaa, vaikka minulla ei ollutkaan käytössä minkäänlaisia "oikeita" työkaluja. Lisäksi tein kukat sokerimassasta, ensi kerralla todennäköisesti hankin ihan sitä kukkamassaa.
Kakut kuitenkin onnistuivat kivasti ja kuulemma maistuivatkin hyviltä. Täytteenä lemon curdia ja mansikkatäytettä (reilusti soseutettua mansikkaa, kermavaahtoa, maustettua rahkaa ym.)
Eilen oli myös syntymäpäiväni ja kakkujen toimituksen jälkeen oli tarkoitus lähteä pienelle päiväreissulle jonnekin, Porvooseen tms. mutta kun sain kakut toimitettua alkoi päätä särkeä ja jonkin ajan kuluttua palella ja sitten taisi vähän lämpökin nousta. Jouduinkin siis makaamaan lähes koko päiväksi, mutta sillä se sitten ohi menikin! Mitä lie jännityksenpurkautumislämpöä? Illalla päästiin jo esikoisen kanssa leffaan katsomaan Kätyrit. Hieman erilainen synttäripäivä siis, aamulla nauratti kun väänsin kakkuja mutten itselleni. :D
Tänään suunnitellaan pientä kesälomareissua, tarvitaanko ihan passejakin vai pysytäänkö kuitenkin Suomen rajojen sisällä? Sekin pitäisi päättä - ja äkkiä että ne mahdolliset passit ehtii tulla! Ihanaa kun aurinko vielä paistaa, loppuviikoksi onkin sitten luvassa sateita - taas...
Laura
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
viime päiviin
..on mahtunut arkea ja juhlaa. On syöty ekaa kertaa terassilla [pasta carboranaa pussista, mutta kuitenkin], yllätetty äiti, joka täytti pyöreitä vuosia ja siivottu [tuntuu, että turhaan kun juuri kun olet imuroinut, saapuu jälkikasvusi ja täräyttää mummilla leipomansa pullat sohvapöydälle :D ], keitetty raparperihilloketta ja -kiisseliä, paistettu lettujakin.
Mutta palatakseni hiukan äitin juhliin, niin tosiaan yllätettiin äiti viemällä hänet zumbaan! Nimittäin äiti ei ole nyt muutamaan vuoteen käynyt zumbassa, koska hänen lemppariohjaajansa lopetti zumban vetämisen. Nytpä me tyttäret sitten tilattiinkin ko. ohjaajalta yksityistunti ja vietiin äiti zumbaamaan! :) Meitä oli siis tunnilla äitin lisäksi me kolme tytärtä ja kaksi tyttärentytärtä. Kyllä oli kivaa!
Zumban jälkeen mentiin toiselle siskolleni saunomaan, ja juotiin pienet skumpat mansikoineen siinä myös. Lopuksi mentiin vanhempieni luokse, jossa isäni grillasi ihania härän pihvejä salaatin kera. Illan kruunasi kakkukahvit (leivoin juhliin New York cheesecaken) ja pari hauskaa ohjelmanumeroa: historiakatsaus äitini synnyinvuodelta ja lahja-arvonta. Lapsenlapset antoivat paljon kuvaavalle mammulleen selfie-kepin ja sen kanssa sitten naurettiin loppuilta. :)
Kivasti kyllä on alkanut tämä kesäkuu ja kaikkea ihanaa on tiedossa kun miehellä alkaa loma ja meillä alkaa vissiin v i h d o i n se remppa! Jee!
Laura
p.s. Meidän pihassa ei kuki yksikään omenapuu! :o Tänään tutkailin hieman yhtä puuta ja muutama nuppu kyllä näkyy mutta siinäpä se! Viime vuonna tuli kyllä niin hirveästi omenia että ehkä tämä oli odotettavissakin. Yllä oleva kuva on siskoni pihasta, jossa kukkii ihanasti kirsikka- ja luumupuut.
p.s.2 Raparperin alla löytyy myös facebookista *klik*
tiistai 7. huhtikuuta 2015
Kummitytön sateenkaarikakku
Viime sunnuntaina vietettiin toiseksi vanhimman kummityttöni synttäreitä. Tein lasten synttäreille viime syksynä sateenkaarikakun ja sieltä kummityttöni oli keksinyt että hän haluaisi omille synttäreilleen sellaisen myös. Ja tokihan tämä kummi halusi toiveen toteuttaa. :)
Kakkupohja-välit (punaisen, oranssin, vihreän ja lilan) värjäsin ja paistoin erikseen kakkuvuoassa. Väleihin tuli vaaleanpunainen vadelmatäyte (vaniljarahkaa, kermavaahtoa, vadelmaa kiehautettuna hyytelösökerin kera ja hieman liivatetta), keltainen sitruunatäyte (sitruunarahkaa, kermavaahtoa, sitruunan mehu ja kuori kiehautettuna hyytelösokerin kera) ja sininen täyte (vaniljarahkaa ja kermavaahtoa). Väreinä käytin dr.Oetkerin värejä. Pohjana oli siis 6 munan sokerikakkupohja jonka jaoin mahdollisimman tarkkaan 4 osaan. Väriaine tekee kakkupohjista hieman tahmeat joten kun kakun ottaa uunista kannattaa se heti kumota sokeroidulle leivinpaperille (kuten kääretorttupohja) ja hetkisen kuluttua kääntää se uudelleen sokeroidulle leivinpaperille. Muuten pohja tarttuu. Pohjia ei tarvitse myöskään kostuttaa kasaamisvaiheessa, jonka minä tein siis edeltävänä päivänä.
Päällystin kakun sokerimassalla. Kakkuun meni melkein kilo valkoista massaa, jota värjäilin samoilla väreillä kuin kakun sisältöäkin. Ensin isomman palan hennon siniseksi, sitten pienemmät sateenkaaren väreillä. Valkoista jätin pilviksi. Kakkua ei kannata peittää koristelun jälkeen, sillä sokerimassa voi alkaa ns. hikoilemaan.
Ihan onnsitunut kakku, vaikka ajatus alunperin oli vähän erilainen ulkomuodon suhteen. Mutta päivänsankari oli tyytyväinen ja maku melkoisen hyvä. niin olen sitten tyytyväinen minäkin! :)
Laura
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














