Edelliseen blogiin tein muutama vuosi sitten postauksen meidän mökötuvasta, eli ulkosaunan pukuhuoneesta. Meillä on siis tuolla navetassa (jossa siis ei muita eläimiä ole, kuin pupuilla oma huone) ihana sauna. Puusauna, joka lämpiää yhdellä pesällisellä puolessa tunnissa suunnilleen. Ihanan kosteat löylyt siellä saa sillä kiviset seinät ja lattia päästää kosteutta aina sopivasti ilmaan. Ihan liian harvoin sitä kyllä lämmitetään, mutta se johtuu pääosin varmasti siitä, ettei siellä ole peseytymismahdollisuutta. Tokihan siis mökillä ollaan totuttu peseytymään ilman suihkua, mutta kun löylyvedetkin pitää saunalle kantaa niin pesuvesiä ei ihan viitsi. ;) Mutta sinne on tulossa jossain vaiheessa pesutilat, tai kylpylä, joksi suunnitelmaa tykkään kutsua. Ihan ykkösenä ei tuo remppakohde meillä ole, joten näillä mennään ja onhan se toisaalta hauska kipsutella pihan poikki suihkuun sisälle.
Sauna itsessään on ihana hämyisä, ja useimmiten saunommekin siellä ihan vaan kynttilänvalossa. Mitäpä siellä nyt tarvisi nähdäkään? :)
Nyt uuden vuoden aattona lämmitettiin sauna vieraille, ja tietenkin itsellemme, ja taas palautui mieleen että kyllähän täällä voisi vähän useamminkin saunoa.. ;) Laitettiin minun n. kuukauden takainen tori.fi -löytöni, eli tuo ihana naulakko seinälle ja sytyteltiin kynttilöitä. Tykkään mökötuvan rosoisuudesta erityisesti.
Mökötuvassa on myös toimiva leivinuuni, jonka käyttöä ollaan silloin tällöin opeteltu. Vielä ei osata lämmittää sitä sopivasti vaan melkein aina on lihapata pitänyt laittaa vielä sähköuuniin, mutta on sillä todella hyvä lämmittää tila. Ja kyllä minä vielä jonain päivänä paistan leivätkin siellä! Tuo sininen ovi johtaa siis saunaan, aika hauska väritys tuolla mökötuvassa. :) Sohva on aika ruma, mutta ihan toimiva vuodesohva, jossa ollaan esimerkiksi yksi uudenvuoden yö nukuttu miehen kanssa ja mies myös usein kesäisin nukkuu tuolla yövuorojen jälkeen.
Sitä en osaa sanoa, mistä nimi tulee. :D
Laura





