Sumussa

Tänä aamuna oli ihan mieletön sumu. Kun käytiin heittämässä isoveli kouluun, niin koulunpihallaolijoita ei edes näkynyt! Päätettiin pikkusiskon kanssa lähteä kävelylle ihmettelemään sitä mystistä kerroksellisuutta. Jotain satumaista ja omalla tavallaan myös aavemaista tuossa maisemassa oli. Sumu alkoi hälvetä siinä kävelylenkin aikana, mutta sitten yhtäkkiä se tiheni taas. Liekö hetkellisellä auringonpaisteella sitten jotain osuutta asiaan?

Tykkään todella paljon näistä tämän hetken väreistä, murretuista vihreistä ja ruskeista, harmaasta. Samoin paljaiden koivunoksien muodostama "verkko" näyttää niin kauniilta, niinkuin pihlajanmarjat harmaata taivasta vasten.... Rauhallista.

Tämä vauva- ja pikkulapsiaika tuntuu kyllä myös välillä menevän vähän sumussa. Pikkusisko ei enää varsinaisesti valvota - luojan kiitos - mutta heräilee kyllä lähes joka yö pari kertaa, ja tahtoo pitää kädestä kiinni. Päivisin uhmaikää uhkaavasti lähestyvä taapero on myös välillä kovin ns. väsyttävää seuraa kaikkine vaatimuksineen. Tämä synkkä ja pimeä vuodenaika ei kyllä yhtään auta väsymykseen, tuntuu että päivät on yhtä harmaata aamusta iltaan. Kun tulisi vähän lunta ja pakkasta niin tilanne olisi varmasti heti ihan eri! Ne pari lumista päivää mitkä saatiin olivat heti paljon pirteämpiä, jännä vaikutus sillä valoisuudella vaan on!
Loppujen lopuksi tämä pikkulapsiaika on niin lyhyt, haikeudella jo katselen kuvia pari-kolmevuotiaasta isoveikasta ja mietin että mihin se aika oikein hävisi yhtäkkiä?

Muistan että viime vuonna kuvailin pajunkissoja lokakuussa. Nyt niitä on tuolla vaikka marraskuu alkaa olla puolessa! Luonto on jotenkin ihan sekaisin. Viime viikolla näin joutsenia. Ehkä joulupukki tulee tänä vuonna lentäen joutsenen selässä.. ;)

Laura