keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kukkamekossa









Eilen vietettiin äitini ja hänen ystävänsä näyttelyn avajaisia Iitin kirkonkylän kylätalolla. Iitin kirkonkylä on valtavan kaunis, ihania vanhoja puutaloja näkyy joka puolella. Iitin kirkonkylä onkin valittu Suomen kauneimmaksi kyläksi vuonna 1990.  Kylätalossa pidetään kesäisin kesäkahvilaa, jossa kesän aikana käy kuulemma jopa 20 000 vierailijaa! Aika hyvin noin pienelle kahvilalle! Mutta eipä se toisaalta mikään ihme ole, tarjoilut on herkulliset (meidän seurueen nuoret miehet kehuivat munkit maasta taivaisiin!) ja miljöökin viihtyisä. Kylätalolla on yksi huone pyhitetty kouluaiheiselle museolle, jossa vanhoja koulukuvia ja -tarvikkeita voi tutkia Lönnrothin ja kaverien valvovan silmän alla. Rakennuksessa on myös Iitin käsityöläiset puoti. Itse ostin sieltä pussin Sienimausteseosta, joka sisältää kuivattuja sieniä, sipulia, yrttejä ja merisuolaa.








Avajaisissa oli kivasti ihmisiä, ja siksipä kuvien ottaminen oli vähän haasteellista. Kuvat ovat äitini ja veistokset äitini ystäväni teoksia. Näyttelyssä keskityttiin kukka -aiheisiin, siitäpä nimikin "Kukkamekossa". Varsinkin harakankelloihin (mustavalkoinen kuva) olen erityisen ihastunut. Mietinkin, jos se voisi tulla meille sijoitukseen... ;) Kyllähän meiltä äidin teoksia seiniltä jo löytyykin muutama. :)

Näyttely on avoinna kaksi viikkoa, suosittelen tekemään kesäretken ihastelemaan Iitin kesäistä kirkonkylää ja upeaa kirkkoa ja poikkeamaan kahville kesäkahvilaan näyttelykierroksen lomassa! :) Tästä linkistä pääset vielä kurkkaamaan tietoa Iitin nähtävyyksistä.

Laura

Vielä pieni kurkkaus työn alla olevaan projektiin, en malta että pääsen esittelemään sen valmiina! ;)


3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Laitoin näyttelymainoksena linkin tänne blogiisi Suvipuodin FB-sivulle.
    https://www.facebook.com/suvipuoti

    VastaaPoista
  2. Ai niin, löytyy http://annemirjamin.omasivu.fi

    VastaaPoista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!