torstai 26. maaliskuuta 2015

Pienesti pääsiäistä








Tätä nurkkaa ei olekaan ainakaan vähään aikaan näkynyt blogissa. Napsin muutaman kuvan siitä kun kaivoin tekemäni munat esille ja tein pienen pääsiäishenkisen asetelman lipaston päälle.

Olen tehnyt munat siis pari vuotta sitten siskoni Raku -kurssilla. Tästä vähän lisätietoa raku-keramiikasta. Munat kuvastavat perhettämme, näitä tehdessä pienin oli vielä mahassa, enkä tiennyt sukupuolta tuossa vaiheessa, mutta hauskasti "naispuoleisista" tuli tehtyä valkoisia ja "miespuoleisista" tummia.

Laitoin myös linnunpöntön seinälle. Pöntön olen ostanut vuosia sitten Erä-messuilta. Vissiin sen ihan uloskin olisi voinut laittaa, mutta meillä se on seilannut sisustuselementtinä milloin missäkin. Nyt siis kevään kunniaksi olohuoneen seinällä. Muuten täällä keväthommelit on ihan vaiheessa, rairuohot kylvämättä (tomaateista ja muista puhumattakaan - apua!) ja virpomisvitsat askartelematta! Ikkunanpesuunkin olis aihetta, mutta ehkä odottelen lämpimämpiä kelejä.. ;)

Valaisimen jalassa roikkuu vanhempieni ulkomaantuliainen, siis tuo marionetti-nukke. En muista mistä, mutta varmaan Berliinistä, Prahasta tai vastaavasta. Pikkusiskoa kovasti houkuttaa tuo nukke, ja kerran tässä saikin sen jo tiputettua, jonka seurauksena pelle joutui pieneen jalkojenliimaus -operaatioon. Mutta eipä tuo haittaa, semmoista sattuu!

Seinällä olevan opetustaulu on kylämme koulun myyjäisistä bongattu, samoin kuin tuolla nurkassa rullalla oleva liikennemerkki -opetustaulu. Se ei ole paikkaansa löytänyt, mutta luultavasti isoveljen huoneeseen muuttaa vielä tässä joskus, kunhan yläkerran remppa saadaan tehtyä ja huonekorkeutta lisää.

Pikkusiskolla kun ei ole vielä omaa huonetta ja niinpä hänen lelujaan löytyy oikeastaan talon jokaisesta huoneesta. :D Olohuone on tietenkin kiva leikkipaikka kun täällä alhaalla pääosin oleillaan, mutta veljen huone tulee hyvänä kakkosena. Miten odotankaan yläkerran remppaa että saadaan lelut lasten huoneisiin! (Noh, jos edes suurin osa.. ;) ) Ja myös sitä, että saadaan olkkariin uutta pintaa lattiaan, seiniin ja...no siis kaikki pinnat! :D

Tämmöinen pieni katsaus yhteen olkkarin nurkista. Pari saamaani haastetta odottelee julkaisua, niistä pian. (En ole unohtanut) ;)

Aurinkoista, joskin kylmää torstaita! :)

Laura


6 kommenttia:

  1. Ihana nukketalo! <3
    Täällä myös lasten (tai siis tuon nuorimmaisen) lelut vaeltaa ympäri taloa pihaa ja autoja myöten! Siis vaikka niillä on ihan huone tuolla missä vois leikkiä...Ihan pikkasen välillä meinaa savu nousta korvista, kun se kassi kainalossa oikeesti ROUDAA niitä juniaan ja autojaan tuolta portaista tänne alas olohuoneeseen (muttei koskaan takaisin ylös, tietenkään.) !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täälläkin tasaseen raijataan kasa leluja ylös ja hetki menee kun "joku" (eli yleensä tuo nuorempi) raijaa jotain sitten taas alas. :D Muistan mä kyllä omastakin lapsuudesta kuinka ärsyttävää oli kun oli kaks kerrosta ja ne kivat jutut oli aina siellä "väärässä" kerroksessa. Silti tykkään kun on kaks kerrosta. ;) (olispa yks ylimääränen huone alhaalla...)

      Poista
  2. Tosi kodikasta. Ihana nukkekoti ja kauniit munat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Munat on mun ensimmäiset raku-työt. Sen jälkeen oon käynyt useammallakin siskon kurssilla. :)

      Poista
  3. Ompa kodikas nurkkaus ja tuo ihana nukketalo <3 Oikein ihanaa pääsiäisviikkoa ja nou hätä haasteen kanssa, sitten kun kerkeää ja on fiilistä!! :) Oikein mukavaa pääsiäisviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, nyt on pääsiäisviikko! :D Mä oon jotenkin niin jumissa tän mun pään kanssa, etten muista sitäkään mitenkään "aktiivisesti". Eilenkin kun tuli puhetta että ens viikolla vaan neljä koulupäivää niin olin aluksi ihan hoona että miks? :D Mutta kiitos samoin sinne ja toivottavasti kohta saan haasteet julkaistua. ;)

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!