torstai 28. marraskuuta 2013

Äidiltä tyttärelle

 

Meillä on olohuoneessa hyllyllä muutama "aarre" omasta lapsuudestani. Keinuhevonen ja vanha maatuska (sekä myös uusi maatuska), jotka isäni on tuonnut venäjänmatkoiltaan [tietääkseni]. Isäni on aikoinaan (ja matkustaa edelleen nyt eläkkeellä ollessaan) matkustellut työnsä puolesta itänaapurissa, joten meillä on ollut jos jonkinlaista venäläistä esinettä kotona, sillä isä sai usein lautasia, kuppoja ja kaikennäköistä muuta lahjaksi reissuillaa, ja toki osti jotain aina itsekin. [Nyt toivon että tulevat reissut tuottavat meille tsaikka -laseja tuliaisiksi... ;) ]  

Nuo lelut on jo aika huonokuntoisia, mutta kun pikkusisko tänään osotteli niitä niin ajattelin että täytyyhän hänenkin saada niillä leikkiä. :) Kyllähän ne jonkin aikaa jaksoivatkin kiinnostaa, ennen kuin matka taas jatkui. Jännä juttu muuten tuo, että kun isoveli oppi kävelemään vasta yli 1v2kk iässä, niin hän oli huomattavasti rauhallisempi ja "paikallaanpysyvämpi" myös sen jälkeenkin. Pikkusisko lähti kävelemään ilman tukea 10kk päivänään eikä montaa hetkeä paikallaan pysy. Näillä meidän lapsilla muuten pitää hyvin paikkansa se että "puhe jää jalkoihin", sillä poika oppi puhumaan todella reilusti alle vuoden ikäisenä, taisi olla jotain 8kk kun ensimmäiset sanansa sanoi (ja siitä se pälätys sitten jatkui, äitiinsä tullut ;D ) mutta tyttö ei vielä paljoa pukahda, nyökyttelee vaan. :)

Niin ne on erilaisia, lapset. :)

Laura

p.s. Oma koti onnenpesä -blogissa on ihana arvonta! :)



2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo vanhat lelut.
    Meillä on kaikki lähteneet myös ajoissa liikkeelle, kaksi ensimmäistä kyllä myös puhuivat aikaisin, kaksi seuraavaa aika myöhään, mutta kaikki ne nykyään puhuvat niin että omat korvat soivat illalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja tarkostin isältä ja ovat tosiaan hänen tuomiaan. :)

      Mä luulen kanssa että vaikka nyt välillä toivoo että pikkusisko alkaisi puhua (helpottaisi kun ymmärtäisi mitä haluaa ;) ) niin kyllä vielä tulee hetkiä että tosiaan korvat soi.. ;)

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!