keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Mökkielämä

Vihdoin pääsen julkaisemaan tämän postauksen. Hain koneen lainaan siksi kunnes saadaan oma uusi, ja kyllä huomaa että oma vanha oli jo aika kauan ollut tiensä päässä, on tämä aika paljon nopeampi ja mitähän muuta! :D Mutta tässä nyt tämä jo parin viikon takainen, tavallaan ihan ajankohtainen kun huomenna suunnataan lasten kanssa mökille taas:

Se on ihanaa.



Lauantaina rakas mieheni heitti minulle ehdotuksen jota ei tarvinnut kauaa miettiä: "lähdetäänkö mökille?". Kello oli jo aika paljon ja matka on kuitenkin aika pitkä, sillä meiltä ajaa mökille Mikkeliin semmoiset puolitoista tuntia suunnilleen, mutta päätettiin silti lähteä. Matka itsessään ei ollut ehkä mikään maailman ihanin. Pienempi oli jo tosi väsynyt mutta yritettiin kuitenkin saada pidettyä hänet hereillä. No, meillä muilla olikin sitten jonkin verran kestämistä. ;) Mutta perille päästiin ja olihan se sen arvoista. Mies lähti jo sunnuntai-iltana, me muut jäimme tiistaihin asti, jolloin ajelimme kotiin Lappeenrannan kautta.





Parasta mökillä on laittaa aamulla tulet hellaan. Juoda joka päivä iltapäiväkahvit. Lueskella lehtiä kun lapset pulikoi rannassa. Kokeilla uusia ruokia (suht alkeellisissa oloissa). Ihailla täysikuuta.



Meidän mökillä ei ole minkänlaista sähköä, ei juoksevaa vettä ja suurin mukavuus taitaa olla kaasulla toimivat jääkaappi, grilli ja keittolevy, joka tosin sekin on nyt juuri rikki. :D Mutta jotenkin se on juuri se juttu, kun kannetaan vesiä saunaan, lämmitetään tiskivesi hellalla, luetaan kynttilän (tai laten kohdalla otsalampun) valossa. Juuri sitä oikeata mökkielämää minulle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!