tiistai 9. joulukuuta 2014
Tonttu
Moikka!
Minä olen tämän perheen joulutonttu. Muutin taas tupaan itsenäisyyspäivänä vaalimaan perheen joulurauhaa. Olen yleensä istuskellut olohuoneessa tai keittiössä omalla paikallani joulun ajan ja katsellut jouluvalmisteluita ja ihan sitä arkeakin tässä perheessä.
Nyt kuitenkin olen joutunut muuttamaan kodinhoitohuoneeseen toistaiseksi, sillä perheen pienimmäinen pelkää minua ihan hirveästi. Kurjaa, sillä olen oikeasti ihan kiltti. Istuin jonkin aikaa jopa eteisessä mutta sekin oli liikaa. Mutta toivotaan, että vielä ennen joulua pääsen takaisin ihmisten pariin ennenkuin lähden taas horrostamaan ja odottamaan seuraavaa joulua... :)
Nyt minun täytyy hoputtaa tuota emäntää jo hommiin, sillä kohta hänen täytyy lähteä käsityöläisten joulupuodille myyjän hommiin!
Heippa vaan ja nähdään!
Tonttu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tontulle terveisiä: ehkäpä jo ensi vuonna kuopus naureskelee sille, että olet ollut pelottava. Meillä oli iso pehmokoira aikoinaan, jota tyttösemme pelkäsi niin kovasti, että se vietti varastossa pari vuotta! Koiran nimeksi jäi pysyvästi Rrrräyh ka tytön kasvettua se siirtyi neitosen sängyn päälle loikoilemaan.
VastaaPoistaVälillä tyttö käy jo moikkailemassa tonttua. :) Vielä ei ole kuitenkaan saanut lupaa palata olkkariin.. ;)
Poista