Kuten niin moni muukin, olen minäkin tänään katsellut tämän vuoden kuvia ja palautellut tapahtumia mieleen. On kyllä ollut kaikenkaikkiaan aika ihana vuosi. Toki nyt raskaitakin hetkiä on ollut, mutta kuitenkin päällimmäisenä on hyvä fiilis.
Tammikuu alkoi meillä syntymän ihmeellä. Toistamiseen elämäni aikana sain toimia kätilönä kun narttukoiramme pyöräytti loppiaisena seitsemän pentua. Voi niitä pieniä saukonpoikasia... <3 Ihmeteltiin myös lähes lumetonta talvea ja varvisteltiin.
Helmikuu ja maaliskuukin jatkui hyvin pentumaisena, välillä ehdittiin vähän leipoakin marjoja pakkasesta ja tutkia heräilevää luontoa. Talviurheilua ei juuri päässyt harrastamaan, mitä nyt ihan muutaman kerran taidettiin luistelukentällä käydä. Sitten olikin jo pentujen aika muuttaa maailmalle, yksi jäi kuitenkin meille kotiin. (tai se oli se ensimmäisenä syntynyt, meille valikoitu)
Huhtikuussa oltiin jo hieman jäljessä kevätkylvöjen kanssa mutta pitihän sitä tietenkin laittaa mm. tomaattia, mansikkaa ja uutena kokeiluna vesimelonia tulemaan. Käytiin myös kummitytön synttärien yhteydessä katsomassa siskosten käsipallo-ottelu ja nautittiin auringosta!
Toukokuussa vietettiin tietenkin äitienpäivää hyvin perinteisesti piknikillä, jonne tein juusto-briosseja ja aivan taivaallisen sitruuna-marenkikakun. Kävin myös pienellä Tallinnan matkalla. Omenapuut kukkivat kuin viimeistä päivää...
Kesäkuussa istuteltiin taimia ulos, nautittiin kesälomasta, kuskattiin tiilikuorma odottelemaan kasvihuoneen rakentamisen alkua, laitettiin kesäkukkia. Osallistuin myös toistamiseen valtakunnalliseen puutarhapäivään.
Juhannusta vietettiin tottakai perinteisesti mökillä. Paistettiin lettuja ja grillattiin vaahtokarkkeja. Saunottiin, uitiin, syötiin, pelattiin mölkkyä. Mitäpä sitä muuta? :)
Heinäkuussa sain vihdoin minäkin kuormalavasohvan terassillemme, jonka lattian ensin käsittelin tummanharmaaksi puuöljyllä ja kaiteet maalasin puhtaammiksi. Kyläiltiin ystävien luona ja viimein myös sain "reiän seinään" eli remontti alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua...tai niin luulin! :D
Heinäkuussa julhimme myös synttäreitäni, kotona sukulaisten kesken ja Helsingissä miehen kanssa kaksin. :)
Elokuussa mökkeiltiin viimeisiä kertoja, ihasteltiin vesimeloneja, jotka ihan oikeasti sitten tekivät hedelmää ja vietettiin äidin näyttelyn avajaisia. Koululainenkin palasi opinahjonsa pariin...
Syyskuussa saateltiin rakas famu haudan lepoon, käytiin laskemassa uurna ja samalla isän nuoruusmaisemissa meren rannalla. Käytiin myös wanhan ajan käsityöläismarkkinoilla ja aloiteltiin kynttilä-kausi ihan kunnolla!
Lokakuussa juhlittiin lasten synttäreitä. Ensin mustavalkoisesti ja sitten kaikissa sateenkaaren väreissä!
Lokakuussa osallistuin myös siskoni Raku -kurssille, suunnittelin keittiötä, hommattiin "uutta" kotiin ja vietettiin ministi Halloweenia ja syyslomaa.
Marraskuussa iloittiin ensilumesta pimeän, sumuisen kauden jälkeen, paistettiin ekat tortut, treffattiin ekaa kertaa paikallisten ihanien bloggaajien kesken ja laitettiin adventtikynttilät paikoilleen. Käytiin myös Oopperassa katsomassa Lumikuningatar [mikä elämys!], sekä samalla reissulla katsastamassa siskoni näyttely.
Nyt ollaankin jo tultu joulukuuhun, joka on niin tuoreena tässä etten osaa siitä oikein mitään vielä sanoa. Ihanaa kun tuli sitten ihan riittävästi lunta ja kunnolla pakkastakin! Vielä nautitaan hetki tästä ennen kuin pakataan joulu pois ja suunnataan katse uuteen vuoteen ja kevääseen kunnolla.
Kaikenkaikkiaan aika muistorikas vuosi ollut! Miten sitä aina ajatteleekin että "ei mulle ikinä mitään tapahdu"? :D
Laura
Ihana, ihana, ihana vuosikatsaus ♥ Upea toteutus. Paljon mahtuu yhteen vuoteen. Oikein mukavaa vuoden viimeistä päivää Sinulle, Laura ♥
VastaaPoistaVoi kiitos, Krisse! <3 Ja tosiaan, paljon mahtuu yhteen vuoteen. Nyt myös tuli semmoinen "kiitollisuus" sitä kohtaan, että blogia kirjoittelen, sillä moni asia unohtuisi kyllä jos ei niitä ylös tulisi laitettua. :) Mukavaa vuoden alkua!
PoistaIhana kooste vuodesta, ja miten mahtavia kuvia!!
VastaaPoistaNäitä hyväkuvaisia juttuja on niin kiva aina katella, omat kuvat kun tuppaa olla nykyään ihan surkeita. Ja miten tollaset kollaasit oikein tehdään, noi tekstitkin tonne väliin... voi kun osais itekin!!
Kiitos, Heli, tosi paljon kuvakommenteista! :) Kollaasit tein picmonkeyllä, ihan helppoa kelle tahansa! :)
PoistaKaunis toteutus tosiaan :) ja todella mukava ja toiminnantäyteinen vuosi ollut sinulla! Yhtä hyvää toivottelen tulevallekin vuodelle!
VastaaPoistaKiitos, Teija! :) Paljon on mahtunut vuoteen, saa nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan! :)
PoistaMahtavan näköinen vuosi :) Ja noi koiranpentukuvat <3 Hyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaKiitos samoin, Marika! :) Ja vaikka pennuista on aikalailla "vaivaakin" niin kyllähän kuvia katsellessa tuli taas semmoinen "pentu-haikeus".. ;) Mutta pidetään nyt taas pari välivuotta varmaan kuitenkin. ;)
PoistaIhana vuosikatsaus! Teillä on ollut koiravauvojakin <3
VastaaPoista